Keho tuottaa värisevän aallon. Näin kuvaisin ensimmäistä kertaa, kun sain kehostani irti sävelpuhtaan äänen. Ennen elokuuta en ole koskaan laulanut, en ainakaan oikein, tai tiennyt mitä se on. Tämä uskomaton instrumentti, johon olen päässyt opistolla tutustumaan aivan uudella tavalla sekä lämmittää, että lähentää minua itseni kanssa. Ääni on uskomaton. Minulla on ääni.
08/2015
Vaikka puhun sanoilla ja merkitsen
Uskon olevani yksi haaleneva
Kuva josta joku minut näkenee
Ja heittää murjottuna roskikseen
Voin olla avuksi ja siis tietenkin
Yritän parhaani ja olen läsnä
Maailma vain ei näe minua
Kuten minä haluaisin nähdä
Impi portailla
Laulaminen ja sen henkilökohtaisuus on minulle valtaisa ääri. On päiviä jolloin haluan vähiten olla sinut itseni kanssa, jolloin laulaminen ei onnistu. Kun tekniikka ei ole veressä, laulamisen taito on riippuva tunteista ja vireydestä. Laulaminen tuo minua lähemmäs itseäni, mutta sitä juuri välillä pelkäänkin: paljastaa itsestäni liikaa. Se altistaa tutkimaan tapaa olla olemassa ”olla äänessä, ilmaista ja tulkita maailmaa”. Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia äänen kanssa, en tiedä kuinka sellainen lamauttaa, en omasta kokemuksesta. Uskon, että sen painoarvoa ei voi mitata. Olen löytänyt jotain todella arvokasta. Sen tiedän.
10/2015
Kun susta tuntui tältä
Ettei maailmaasi ollut,
Oli kaikki aika, ei ikeä
Ja tunsit lämpöä, kykyä.
Yhtymäkohtia
Olen täpinöissäni kevään lauluillasta jo nyt. En malta nähdä, missä vaiheessa ääneni on silloin. Kuinka paljon olen kehittynyt, sen näkee vasta sitten. Ennen sitä haluan uhmata itseäni ja ottaa haasteita; mennä epämukavuusalueelle, laulaa: Hekumaa!
-Joonas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti