Teatterikoulutus: Manifesti elämisen tarpeellisuudesta

Kannanottodemomme saivat ensi-iltansa 27.11.2015 ja kyseinen, kello puoli kahdelta yöllä kirjoittamani manifesti pilvilinnan keittiössä sai kait suhteellisen paljon kehuja ja poistuvilta katsojilta niitä vähän pidempiä, nyökkääviä katseita. Ei kait siinä, yleisön pyynnöstä jätän sen nyt tähän. Kiitos, Sami, Samuel ja Suvi, jotka toteutitte jotakin mulle hyvin tärkeää! Te olitte kyllä upeita.

Ei elämää, koulua, elämänkoulua - ei ole mitään oppeja tulevaisuutemme tähden. Ei! Pelastautua täytyy niin propagandalta ja ahneudelta, ilmastonmuutokselta ja paskalta taiteelta. Joo! Tulostetaan kokonainen wikipedia ja pyydetään siitä miljoona. Ei! Kuinka saada aikaiseksi muutoksia jos muuttuvaa on kaikki tieto ja ympärillä liikkuva universaalius ja aatteet? Nii! Kuinka lopettaa tekoja? Nii! Kuinka opettaa kouluissa sitä, miksi tulisi lopettaa jotakin sellaista, mikä ei ole haitallista jollekin toiselle? Joo!

Nyt. Nyt saa luvan riittää tämä toisiemme hiplailu, jatkuva seksuaalinen syöttö ja naisilta-naisille tuotettu ”provokaatiota” sisältävä performanssi. Meidän tulee jakaa kuulemamme korva korvaa vasten, ruokkia aistejamme, unohtaa ja uppoutua hetkiin, muttei hukuttaa itseämme tämän urbaanin paskapallon sisällä, sen joukossa. Kuin olisimme itse roskaa, jolla ei ole väliä muulle sivilisaatiolle. Älä ahnehdi liikaa ja toivo silloin tällöin yhteistä hyvää. Äiti-maa ei kutsu sinua, oma äitisi silloin tällöin kun haluaa tyydyttää elämän perusedellytyksistä yhden ja kutsuu sinut syömään. Sinua tulisi kutsua jokin muu syy kuin sinä itse. Saako sinua aamulla liikkeelle yhteinen hyvä?

Esiintyvillä taiteilla on tärkeä merkitys vain suhteessa haluamaamme näkyvyyteen. Ei ole resursseja tehdä uutta, kouluttaa ihmisiä vääntelehtimään kehoillaan. Mihin sellaista ihmistä tarvitaan? Miksi sellaiselle ihmiselle tulisi maksaa, jonka työväline on oma suu ja liikkuvat nivelet, todennäköisesti myös egosentrisyydellä valeltu mieli. Ei kukaan tule ennen sinua, sinä kuljet kentälle kaikkien jälkeen. On ongelmia, monenlaisia. Kaikki kappaleet tulisi säästökuurien alla pistää yhdeksi lihaksi. Tuottaa teatteria ihmisten kanssa, joille siitä olisi terapeuttista apua: johdannaisesti luoda kappaleilla ääniä, musiikkia ja tallentaa videokuvaa tämänpäivän maailmasta. Lisää työpaikkoja ja työllistymistä ohjaavia ihmisiä, tämä maailmankaikkeus leijaillee olemattomasti tietämättömyyden harteilla - ketä voi kutsua päättäjäksi? Millä perusteilla? Mikä on tärkeämpää rahankäyttöä ja kuka keksi rahan?

Asunnossa, jonka on rakentanut ihminen, tuoksuu inkivääri. Minä istun talossa, jonka on rakentanut toinen ihminen. Ja niin istut sinäkin, suurimman osan elämästäsi olet ja istut toisen ihmisen käsissä. Istut ja kuuntelet sitä, miten olisit parempi tekijä jos vain ajattelisit enemmän. Teet vuosistasi sellaisia kuin niitä päätät lähestyä. Onko elämässä muutakin? Kuoletko, katoatko sinä silloin, kun silmäsi sulkeutuvat viimeisen kerran?

Minä seison tässä ja lausun tätä sinulle. Minä lausun tätä siksi, että voisit samaistua ja saada omille ajatuksillesi varjon, ylöskirjoitetun sitaatin siitä, mitä joskus ehkä olet ajatellut, muttet kuitenkaan sanonut ääneen. Pyri pitämään kiinni elämässäsi siitä, mitä sinulla on juuri tässä hetkessä. Antaudu. Antaudu muille ja kuuntele niitä, jotka tietävät sinua enemmän. Äläkä koeta hallita sitä, miksi itkeminen silloin tällöin vapauttaa sinut. Anna ihmisten ottaa sinut vastaan. Hengitä. Haasta itseäsi, jumalauta.

-Wenla

maanantai 15. helmikuuta 2016

Manifesti elämisen tarpeellisuudesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti