Tilannekatsaus

Vuoden alussa tein listan huonoista puolistani.
Suora lainaus päiväkirjastani:

1. Dokaus
2. Aikaansaamaton
3. En tiedä mistään mitään
4. Autopilot
5. En osaa tyytyä
6. En saa ajatuksia kasaan

Ei sillä että ne huonot puolet sitten siihen jäävät, mutta esitin listan kappaleena minä-esityksissä, ja ajattelin että tunnin värssy olisi ollut ehkä raskasta kuunneltavaa. No mitäs on tapahtunut?

1. Vähän päälle 300 euroa kuukaudessa yhdistettynä Timo Raidan opetussuunnitelmaan pakottaa jo itsessään priorisoimaan rahankäyttöä ja vapaa-aikaa. Yritys oli kova lähteä karkeloimaan aina kun aikataulut antavat myötä, mutta oltuani muutaman kerran hapoilla maanantain kehotunneilla, todellisuus läsähti melko konkreettisesti kasvoilleni kun tärinöissä yrittää tehdä voltteja. Ps. Syys-joululoma välillä vietetty alkoholilakko oli 5/5.
Dokaus = Vähentynyt. CHECK!

2. Tänään 13.5, kirjoitan tätä blogitekstiä päivän myöhässä, enkä ollut opetellut tämän päiväiselle puhetunnille tekstiä. Mutta positiivista on, että tämä on ensimmäinen kerta kun deadline paukkuu pakkaselle tämän vuoden aikana! Pitihän se pistää tuplana. Mutta mikä nousee taas esille on Raidan opetussuunnitelma. Kun viettää hektisissä tunnelmissa viikon että saadaan pieraistua esitys kasaan, tuntuu sen jälkeen vapaa-aika absurdilta. Siinä todellisuuden ja epätodellisuuden välimaastossa tulee tehtyä kaikenlaista hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä puolivahingossa. Olen saanut ämpärilistaani tuhottua varsin mallikkaasti: Lukenut kirjoja (5!!!), oppinut jonglööraamaan, oppinut ratkaisemaan rubikin kuution, käsilläseisontaa, freestyle räppiä, tehnyt kappaleita ja kaikkea muuta super jännittävää. Siivonnut olen kolme kertaa. Tämän vuoden aikana olen viettänyt laiskoja viikonloppuja hyvällä omatunnolla.
Aikaansaamattomuus = Parempaan päin. CHECK!

3. Kun viettää aikaa jengissä jossa on kävelevä ja hauska wikipedia, punavuoren kuplasta tullut ihmistuntija, monista eri paikoista ja maista tulleita ihmisiä, kokeneita ja vanhoja tekijöitä, täysin eri tavalla maailmaa näkeviä ihmisiä ja muutenkin siistejä tyyppejä, niin väkisinkin siinä jotain oppii. Mutta mitä, sitä en lähde edes yrittämään sanallistamaan. Mutta kun täältä Z-junalla palaan kultaiseen kotikaupunkiin Vantaalle, tunnen itseni joka kerta paremmaksi kuin aikaisemmin. En parempana ihmisenä tai mitään sellaista, mutta jollain selittämättömällä tavalla fiilis itsestäni, oikeastaan kaikesta on hyvä.
En tiedä mistään mitään = Jotain on tapahtunut. CHECK! 

4. Tämä on tärkein, ja siistein asia mitä olen tänä vuonna oppinut: Minä osaan kirjoittaa. Ei minusta vielä kansalliskirjailijaa tule, mutta vertaillessani ensimmäisiä päiväkirja päivityksiäni viimeisimpiin, muutoksen näkee jo ulkoasusta. Alussa olin hyvin tavoitteellinen kuinka paljon pitää olla kirjaa täytetty tiettyyn aikamääreeseen mennessä, mutta suureksi yllätyksekseni tekstiä on tullut vaikka kuinka ja olinkin jo unohtanut täysin tämän tavoitteellisuuden. Tämä taito on opettanut minua sitomaan itseäni aikaan ja paikkaan missä olen. Opettanut jäsentämään ajatuksia ja tehnyt niistä johdonmukaisempia. Olen oppinut itseltäni valtavasti kun olen kirjoittanut jotain mitä en edes tiennyt ajattelevani.
Autopilot = Minusta on tullut tietoisempi. CHECK!

5. Minua harmitti vielä vuoden alussa etten osaa tyytyä siihen missä olen ja haluan lähestulkoon kaiken. Enpä oikein tiedä mikä siinä niin harmitti, tämähän on vain aktivoiva asia, mikä liittyy myös aikaansaamattomuuttomuuteeni. Kai se oli varmaan joku dilemma tekemisen ja tekemättömyyden välillä. Se etten ole palannut tähän ajatukseen täällä uudelleen kertoo paljon.
En osaa tyytyä = OK?

6. Tässä kohtaa on varmaan hyvä mainita että kärsin armeijan jälkimainingeista. Olin ihan pihalla. Kulttuurishokki oli odotettua suurempi palatessani takaisin pelikentille.
En saa ajatuksia kasaan = Katso kohta 4.

Mihinkäs lopputulemaan tässä päästään? Paljon on tapahtunut ja paljon tulee vielä todennäköisesti tapahtumaan. Koulu tähän asti on antanut paljon odottamattomia asioita, eeppisiä iltoja, riitoja, ja prokkiksia, eikä kaikkea opittua ja koettua varmaan edes ymmärrä kuin vasta vuosien päästä.

En uskonut vielä vuoden alussa että liityn siihen porukkaan joka ylistää tätä opistoa maasta taivaisiin, mutta totta se on: Jotain hyvin kummallista tässä paikassa on.

Taikuutta?
Tämä on minun pintaraapaisu tästä vuodesta, ja olen tullut siihen tulokseen että kyllä jokaisen tulisi käydä tämä Professori xavierin koulu lahjakkaille nuorukaisille + Tylypahka = Lahden kansanopisto. 

Tule tänne ja be blessed.

-Tuomas

Valitse

Elokuussa 2015. Siinä olimme me, 22 toisilleen enemmän tai vähemmän tuntematonta ihmistä. Ryppäässä, josta pitäisi hitsata toimiva ryhmä. Ihan ensimmäisenä aamuna, kun koulu alkoi, kukaan ei saanut puhua. Timo halusi pitää pöydän puhtaana, ettei kellään heti muodostu käsityksiä toisista, ettei kukaan vielä tuomitse.

Kun viettää lukion jälkeen yhdeksättä välivuotta, ja muutenkin asuu lähes 20 vuotta samassa kaupungissa, elämä alkaa väkisinkin vakiintua. Työpaikat, perhe, ystävät, parisuhde ja sen mukana tuomat puolison lapset, ovat kiinni paikassa, Turussa. Näiden sosiaalisten rakennelmien yhdistäminen uuteen kuvioon, Lahteen, ei välttämättä ole täysin ongelmatonta.


 
Ongelmat eivät varsinaisesti vähene, kun sen lisäksi, että minä toin Lahteen itseni, omat arvoni ja kokemukseni elämästä tähän asti, saman tekivät 20 muuta ihmistä. Kaikilla yhtä täysi ja eletty elämä, omat arvomaailmat, elämänkokemukset ja painolastit. Jo siinä yksistään, olisi mahdollisuuksia monenmoisiin törmäilyihin. Mutta onneksi, sen lisäksi, että toimme tänne pelkomme ja epävarmuutemme, toimme myös positiiviset puolemme; ideamme, ajatuksemme ja uniikit toimintatapamme. Avasimme toisillemme mahdollisuuden oppia toisiltamme, mutta samalla avasimme mahdollisuuden tuomita toisiamme.



Ja olemme me tuominneetkin. Mielipiteistä on väännetty, niitä on tuomittu, arvoista on kiistelty, ihan perus käytöstavoista ja ihmisten henkilökohtaisista rajoista on käyty tulikiven katkuista keskustelua. Tuomioita ovat langettaneet kaikki. Egot ovat helisseet useampaan otteeseen ja naamaa on roikotettu. Silti, skismoista huolimatta, uskon joka ikisen meistä valinneen toisilta oppimisen tuomitsemisen yli.



Kyse on nimenomaan valinnasta. Meillä on etuoikeus valita. Valita oppiminen, valita avoin mieli, valita solidaarisuus ja humaanius. Valita ymmärtää ja valita rauha.

Coexisting is possible.

-Sanni

Kevät

Tänään syntyi kevät. Meri suuteli rantansa jäättömiksi. Lokit ovat siipensä pesseet kaukaisten karien keskellä. Taivaan telttakatto oli vielä eilen harmaa. Joku on vetäissyt sinistä verkaa sijaan. Lounatuuli on oppinut puhumaan ja tuo viestejä ihmisille. 

Repäise auki mielesi akkunat, joihin pahantuulen hämähäkki talvisaikaan kutoi verkkojaan. Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä lokkiparven parissa. 

Anna sen lentää levottomin siivin, kurkine keralla kauas kattojen yli jonnekin, toiseen maailmaan, vainiolle, jotka odottavat, korpeen, jossa elämä herää. Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset tervehtimään kevättä, joka tänään syntyi luonnon sydämessä, auringon säteissä ja ihmisissä. 

Uuno Kailas

Kevät on syntynyt! Taisi tosin syntyä jo tossa viime viikolla, mutta silloin ei ollut vielä aikaa kirjoittaa. Niin on ollut paljon kaikenlaista. Toissa viikolla oli uskomaton ensi-ilta ja humalaiset ensi-iltajuhlat. Viime viikolla olin Tampereella. Tämän hässäkän keskellä en ole ehtinyt tarkkailla kevättä. Tänään häkellyin ulos astuessani; katuja on jo siivottu pikkukivistä!



’’Pyrippä tonne Teakiin vielä muutama kerta ja sano sitten toi sama uudestaan.’’ Oli luokkalaiseni vastaus, kun talvella hihkaisin rakastavani kevättä.



Tän kevään pääsykoerumba alkoi viikko sitten. Kohta koko luokka on ravannut tuolla Tampereella näyttäytymässä raadille. Vaikken haluaisi antaa näille pääsykokeille liikaa tilaa ajatuksissa, ja luokan kesken sovittiin ettei hohkata niistä kouluajalla, niin silti löytää itsensä alati jännittämässä itsensä ja muiden puolesta. Rankaksihan se käy, jos aikoo stressata aina sinne toukokuun lopulle saakka; kevään kauneus peittyy silmissä kutiavan katupölyn taakse. Eikä niissä pääsykokeissa sitten edes pärjää. En ainakaan itse pärjännyt viime torstaina. Kaikki tämä jännittäminen ja kiire näkyi puristeisena suorittamisena. 

Hei, ei anneta pääsykokeiden pilata tätä, taikka seuraavaa kevättä! Huomenna mennään luokan kanssa ulos pelaamaan rymypalloa. Aion tervehtiä kevättä. Tervehtäkää tekin ja repäiskää auki mielenne akkunat! Vain avoimin sydämin me voimme toivottaa elon tervetulleeksi.

-Hilma