Jokaisella askeleella

Kului yhdeksän viikkoa ja koitti syysloma. Kolmen metrin mittaiselle paperille oli kirjoitettu kaikki se, mitä näiden viikkojen aikana oli ehtinyt tapahtua. Oli kulunut ¼ lukuvuodesta. Olin pelannut kerran jalkapalloa, toisella kerralla seurasin sivusta pohtien pelaamisen ja näyttelemisen yhtymäkohtia, kolmannella kerralla valmensin joukkueeni voittoon. Olin tanssinut kerran etsien omaa tapaani liikkua ja tutkaillut useasti sitä, miten luokkatoverini liikkuivat kukin omalla erityislaatuisella tavallaan. Olin tehnyt kuperkeikkoja ja jännittänyt vieressä uskaliaiden ensimmäisiä voltteja.



Ehdin jo palauttaa päivystyksestä saamani kyynärsauvat. Kivimaan uimahallissa on tuttuja kasvoja. Siellä huikataan vastaantulijoille huomenet ja mietitään, miten Pelicansin peli sujui edellisiltana.
      Syyslomalla ensimmäinen leikkaus, joululomalla toinen. Ehdin palauttaa jo toiset ja kolmannetkin kyynärsauvat, sain neljännet. Pakkasin loman päätteeksi auton takakonttiin kuntopyörän, ohjaaja katsahtaa palautteessa ensin pyörään ja sitten näyttelijöiden joukkioon etsiessään katsellaan minua.

     Kuvat: Satumaari Ventelä / Kauppalehti 

Ulkona pyrytti lunta, bussit olivat myöhässä aikataulustaan. Vastapäätä istuva nainen tokaisi, että ”noilla on varmaan kiva könkätä tuolla hangessa.” Kerran en könkännyt ja kaaduin suojatien liukkauteen. Huusin korttelin päähän, hengitin ja viikon päästä taivuin samoihin asteisiin. Nyt jo hieman enemmän.
      Läsnä tämä on jatkuvasti. Jokaisella askeleella. Aamupalalla kolme lasia: appelsiinimehua, beroccaa ja panacodia. Tulee tekstiviesti, jossa kysytään, miten fysioterapia sujui. Kehuja olen saanut siitä, miten hienosti kävelen. Valtavasti taputuksia selkään. Kantoapua kerroksesta viidenteen.



Vieressäni oleva totesi kerran, että
”Sinä tulet oppimaan jotain sellaista, mitä kukaan meistä muista ei voi oppia.” 

-Riikka