Repäise auki mielesi akkunat, joihin pahantuulen hämähäkki talvisaikaan kutoi verkkojaan. Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä lokkiparven parissa.
Anna sen lentää levottomin siivin, kurkine keralla kauas kattojen yli jonnekin, toiseen maailmaan, vainiolle, jotka odottavat, korpeen, jossa elämä herää. Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset tervehtimään kevättä, joka tänään syntyi luonnon sydämessä, auringon säteissä ja ihmisissä.
Uuno Kailas
Kevät on syntynyt! Taisi tosin syntyä jo tossa viime viikolla, mutta silloin ei ollut vielä aikaa kirjoittaa. Niin on ollut paljon kaikenlaista. Toissa viikolla oli uskomaton ensi-ilta ja humalaiset ensi-iltajuhlat. Viime viikolla olin Tampereella. Tämän hässäkän keskellä en ole ehtinyt tarkkailla kevättä. Tänään häkellyin ulos astuessani; katuja on jo siivottu pikkukivistä!
’’Pyrippä tonne Teakiin vielä muutama kerta ja sano sitten toi sama uudestaan.’’ Oli luokkalaiseni vastaus, kun talvella hihkaisin rakastavani kevättä.
Tän kevään pääsykoerumba alkoi viikko sitten. Kohta koko luokka on ravannut tuolla Tampereella näyttäytymässä raadille. Vaikken haluaisi antaa näille pääsykokeille liikaa tilaa ajatuksissa, ja luokan kesken sovittiin ettei hohkata niistä kouluajalla, niin silti löytää itsensä alati jännittämässä itsensä ja muiden puolesta. Rankaksihan se käy, jos aikoo stressata aina sinne toukokuun lopulle saakka; kevään kauneus peittyy silmissä kutiavan katupölyn taakse. Eikä niissä pääsykokeissa sitten edes pärjää. En ainakaan itse pärjännyt viime torstaina. Kaikki tämä jännittäminen ja kiire näkyi puristeisena suorittamisena.
Hei, ei anneta pääsykokeiden pilata tätä, taikka seuraavaa kevättä! Huomenna mennään luokan kanssa ulos pelaamaan rymypalloa. Aion tervehtiä kevättä. Tervehtäkää tekin ja repäiskää auki mielenne akkunat! Vain avoimin sydämin me voimme toivottaa elon tervetulleeksi.
-Hilma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti