Ensimmäisenä ovat vuorossa Oidipus-etydit, joita luodaan kolmessa eri ryhmässä, kolmen ohjaajan ohjauksessa. Etydin tarkoitus on olla vapaa lyhennelmä näytelmästä. Ohjaajat saivat tehtäväkseen miettiä, mitä teksti heidän mielestään käsittelee ja miten se tuodaan lavalle.
Yksi ohjaajista on viime vuoden Teatteri II-linjalla opiskellut Anni, joka on kirjoittunut ylös fiiliksiä etydin teosta ja menneistä harjoituksista:
”En osaa sanoa vielä paljoakaan. Oon laittanut työryhmäni kuuntelemaan musiikkia ja kävelemään salia ympäri. Minusta tuntuu, että puhun liikaa. Koitan olla kiirehtimättä kohti olematonta maalia. Me ollaan tutkimusmatkalla eikä valmista tule koskaan. Tämä ohjaajuus on mulle yhä uusi rooli. Se haastaa mun luontaista miellyttämisenhalua ja halua olla kaikkien kaveri. Kaikista haastavinta on avata suunsa ja käskeä. Tai pyytää. ”Apua. On hyvä sana, jota kannattaa käyttää”, sanoo työryhmän Kalle kun yritän epätoivoisesti ruuvailla varpaillani valoja korkealle telineeseen 158 senttimetrin varrellani. Ja taas lausun kiitoksen mielessäni siitä kuinka saan oppia näiltä ihmisiltä tässä ympärilläni. Minä niin tykkään näistä ihmisistä. Rakennan kuvia ja kuulen ääniä. Paljon musiikkia. Yllättävän paljon Kanye Westia. Kanye on mun Oidipus. Meillä on alku ja loppu. Välimaasto on taivallettavana. Tykkään lillua tässä välivaiheessa, kun kaikki on vielä nupullaan ja vain mä tiedän ja näen esityksen. Mä oon käynyt meidän etydin läpi mielessäni jo monta kertaa. Tykkään pitää sen omana salaisuutenani. On hauskaa pitää salaisuuksia. En osaa sanoa vielä muuta. Odotan innolla mihin tästä päädytään.”
Annin ohjauksessa näyttelee Kalle, joka kuvailee mennyttä treeniviikko näin:
”Lämmitetään keho ja aloitetaan työt. Ohjaaja kertoo vaihe vaiheelta enemmän ohjeita. Ei käsikirjoitusta, ei koreografiaa, ei mitään. Eletään tilanteessa ja omissa tunteissa. On hauskaa tehdä kaikkia harjoitteita, mutta samalla pohtii koko ajan, missä valmis teos on? Olen itse tottunut, että käsikirjoituksen pohjalta tehdään esitys, heti kohti lopputulosta. Nyt esitystä etsitään mutkien kautta ja ilman tietoa päämäärästä. On ilo heittäytyä ohjaajan matkaan ja Anni on niin ihanan rauhallinen, ettei paniikkia synny. On ihana huomata, että hänellä on langat käsissään ja minun ei tarvitse huolehtia kuin siitä, että teen sen mitä hän pyytää, päästän irti ja hyppään tuntemattomaan.”
Etydejä ja sitten eteenpäin, mitä seuraavaksi onkaan luvassa? Olethan matkalla mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti